tiistai 20. tammikuuta 2015

Kun "kissa" on poissa...

 ...kooikkerit hyppivät sohvalla. Pasi oli pari päivää poissa opiskelu- ja työasioiden takia African kanssa, joten minä siirryin parvisängystä sohvalle nukkumaan. Ihan siitä syystä, että en osaa nukkua kunnolla ilman minkäänlaista vieruskaveria ja toisekseen siksi, että koirille vieressä nukkuminen on nykyään harvinaista herkkua. Parvisänkyyn kun koirat eivät tosiaan (ja onneksi) osaa kiivetä.
 Minä siis tein itselleni pedin divaanisohvallemme, ja otin kooikkerit yöksi kainaloon. Tosin Sirius nukkui suurimman osan yöstä minun jalkojeni ja selkänojan välissä, Aurinko taas divaani osalla, pää minun säärieni päällä. Aamukävelyn jälkeen sentään Aurinko ryömi kainalooni ja Sirius kiepsahti peiton alle lämmittämään varpaitani.

Sirius lämmittää varpaita <3

Aurinko kuorsaa <3

 Agilityssakin kävin Siriuksen kanssa, vaikka pakkasen takia olisi tehnyt mieli jäädä kotiin. Omat ajatuksetkin harhailivat rataantutustumisessa sekä radalla, onneksi toiselle treenikierrokselle ehdin kokoamaan itseni ja mietteeni, jolloin Siriuskin toimi oikein hyvin. Kontakteille pitäisi vain saada lisää nopeutta, johon ei auta kuin treenaaminen. Juoksukontakteja en nimittäin jaksa (enkä osaa) alkaa opettamaan, Siriukselle varsinkaan. Luulen, että minä ja Sirius selviämme vielä (toivottavasti) jäljellä olevat 2-3 agilitykisavuotta 2on2off -kontakteilla.
 Ensimmäisellä kierroksella lähinnä sähläsin ja olin myöhässä tai koiran edessä, mutta toisella kierroksella tajusin valita Siriukselle lyhyemmät reitit ja oikeanlaiset ohjauskuviot. Kepit Sirius haki itsenäisesti ja melko kaukaa, mutta oikean putken suun haussa oli jokaisella kerralla ongelmia - koska minä ohjasin väärältä puolelta tai kirjaimellisesti ohjasin koiran itse väärään putken päähän.Mitäs olin 2-3 estettä ajatuksissani edellä, ennenkuin Sirius oli edes ehtinyt suorittaa edellistä estettä loppuun. Tämän treenin post-it-lapuksi laitan: Älä hukkaa koiraa, mutta katso sinne, minne koiran pitää mennä!

Rata 14.01.2014
 Pakkanen paukkuu -22'c, ja pariksi päiväksi eteenpäin on luvattu vielä kylmempää. Lenkit ovat olleet 3-4km pitkiä, joille olen pukenut sekä itseni että kooikkerit erittäin lämpimästi. Africaa on turha tällaisilla pakkasilla ajatellakaan vievänsä lenkille: sen atooppinen iho ei kestä kovaa pakkasta, vaan varpaat aukeavat pienille haavoille samantien, ja pidemmällä lenkillä kaikki jalat sekä vatsanalus ovat vereslihalla. Sisällä alkaa sitten rasvaamisen, nuolemisen ja kieltämisen kierre, joten talvipakkasilla on parempi käyttää Africaa vain nopeilla pissatuslenkeillä lähiympäristössä.
 Koirien ruokinnassa ei olla vielä päästy paljoa pidemmälle, Africa syö 50/50 -mallilla lihaa ja kuivaruokaa sekaisin, kooikkerit syövät pelkkää nappulaa höystettynä milloin milläkin öljyllä, hapanmaitotuotteella, vitamiinilla tai kaikista-parhaimmalla-herkulla eli ihmisten ruoantähteillä. Tänään kooikkereitten ruoka-annos sisälsi raejuuston jämät ja raakaa maksaa, namnam. Huomenna on höysteeksi luvassa vain piimää ja pellavaöljyä, plääh.

Lauma jälleen koossa parin päivän eron jälkeen.

PS. Aurinkoisen syntymäpäivälahjasta paljastui vaaleansininen, minikokoa oleva WubbaKong! Se on Aurinkoisen suuhun juuri sopiva, se vinkuu ja se kelluu. Aurinko ei olisi voinut omasta mielestään parempaa, ei-syötävää lahjaa saada.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti